torstai, 26. marraskuu 2009

29. päivä

Tänään oli rankka päivä. En meinannut päästä ylös sängystä, kahdeksalta alkoi koulu. Myöhästyin tunnilta, onneksi vain vähän. Sain kahdesta kokeesta vain kakkosen, arvosteluasteikolla 1-3. Satoi, kun lähdin polkemaan koulusta kotiin.Kastuin. Ainoa hyvä juttu tässä päivässä oli, että kynteni ovat kasvaneet melko paljon siitä, kun kolme viikkoa sitten lakkasin pureskelemasta niitä. Sitä ennen olin pureskellut niitä kerhosta saakka, eli n. 17v.

Lenkille jaksoin mennä, ei yhtään lyönyt ajatus vastaan. Niinhän sitä sanotaan, että vähän aikaa kun lenkillä käy niin se muuttuu itselle pakolliseksi. On vaan pakko päästä ulos, satoi tai paistoi. Työharjoitteluni alkaa 30 pv, jatkuen helmikuun puoleen väliin. Saa nähdä, miltä kunnon työ maistuu opiskelun jälkeen. Ihan hyvällä mielellä odotan sen alkua.

Aijjuu, eilen teimme ukkelin kanssa todella lyhyen lenkin, kun ukkeli oli laiska. Askelmittari näytti 3500 askelta. Päivässähän pitäisi 10 000 askelta kävellä, eli tavoitteesta jäi reilusti alle. Mutta koulussa käveleminen ensimmäisen ja viidennen kerroksen välillä varmasti auttaa lisää askeleita, tosin en tiedä kuinka monta niitä siellä mahtoi tulla.

 

Tänään tuli syötyä:

2 lasia vettä

1 lasi mehua

1 rasvaton jogurtti

broilerin koipipala

perunamuusia

appelsiini

keskiviikko, 25. marraskuu 2009

28. päivä

Nyt omatunto kolkuttaa! En sitte tiedä, onko neljä suklaapiparia kuinka suuri synti, mutta syönnin jälkeen kauhistelin että nyt tuli sorruttua. MUTTA, ehkä tunnin lenkki voisi edes pikkuisen sulatella niitä pois *pliis*. Paitsi että ulkona sataa. Paljon. Jälleen kerran, MUTTA en ole sokerista.

Ajattelin vihdoinkin muistaa ottaa askelmittarini mukaan lenkille, mielenkiintoista olisi tietää kuinka monta askelta tämä tytsi tepastelee normaalin lenkin aikana. Hieman hermostuttaa maanantainen punnitus, mitä jos en ole GRAMMAAKAAN laihtunut? Varmaan sortuisin toisiin neljään suklaapipariin...*läpsii poskiaan* Eip, niin ei käy . Tänään ukkelini kertoi eronneensa kirkosta. Ei siis kirkkohäitä minulle. Parin tunnin vollaamisen jälkeen olin että okei, ei sitte tule häitä mutta asutaan ainakin yhdessä. Maistraattiin kun en halua.

Mnuu tarttee hakkee sarevarusteet kon mnää saa rahatilii maanandain. Siinä teille Satakunnan sanahirviö .

 

Tänään tuli syötyä:

Ruisleipä kevyt keijulla

3 lasia mehua

kalaa

2 perunaa

3 lasia vettä

jauhelihapihvi

makaronia

ja NE NELJÄ SUKLAAPIPARIA !

 

tiistai, 24. marraskuu 2009

27.päivä

Heippatirallaa!

Pian olen ollut kuukauden vähärasvaisella ruokavaliolla käyden joka päivä lenkillä ja pyöräilyllä. Pikkuisen alkaa näkyä vatsassa pienenemisen merkkejä, tosin vain vähän. Mutta en aio luovuttaa :D Uimapukuani en ole vieläkään löytänyt, ajattelin ostaa kokonaan uuden jollei sitä ala löytyä jostain. Ajattelin uudistaa mp3:seni musiikin, nykyinen musiikki kun ei oikein ole sellaista nopea tempoista. Yhden kappaleen jo tiedän, minkä lisään, nimittäin Lady Gagan Bad romancen! Koulussa luokkalaiseni soittavat sitä taukoamatta tietokoneluokassa, joten se väkisinkin on jäänyt päähän.

Minulla on koulusta vapaapäivä, joten pystyn näin aikaisin kirjoitella. Tosin nyt en pysty vielä sanomaan, mitä tulen syömään tänään. Mieli tekisi perunaa ja vähärasvaista jauhelihakastiketta, oijjoi. Jälkiruuaksi appelsiini.Nam.

tiistai, 17. marraskuu 2009

20. päivä

Tässäpä sitä ollaan. Olen noudattanut suht kiltisti uutta ruokavaliotani, tosin kerran aikaistin karkkipäivääni sisareni vierailun ajaksi. Lenkillä olen käynyt ihaltavan tunnollisesti, ukkelin kanssa ja ilman ukkelia mp3-soittimen kanssa. Harmikseni huomasin, että olisin voinut jo testailla uutta askelmittariani joka vain makaa hyödyttömänä pöytälaatikossani. Siispä aion tänään ottaa sen lenkille mukaan.

En ole punninnut itseäni koko marraskuuna, olen vakaasti päättänyt punnita itseni vasta viimeinen päivä kuuta. Palautetta tuli sisareltani, kuulemma poskeni ja rintani ovat pienentyneet. Ja minä kun elättelin toivoa, että reiteni tai ahterini olisi pienentynyt. Eilen kävin lenkillä yksin kahdeksan aikoihin, ja Turku vaikutti todella autiolta ollakseen niin iso kaupunki. Onnekseni koko päivän kestänyt sade taukosi juuri lenkkini ajaksi ja jatkui kun pääsin kotiovesta sisälle. En ole vieläkään löytänyt uimapukuani, se on jossain minua piilossa tietäen ajatukseni mennä vesijumppaan. Onneksi hallilla on käytäntönä naisten ja miesten erillisvuorot eri päivinä, joten kehtaan mennä pullonvihreässä koko uikkarissani jumppailemaan.Aijjuu, kaivoin viime jouluna saamani tanssimaton sohvan alta ja hyppelin sillä puolisen tuntia saaden hien pintaan. Askeleet oli vähän hukassa kun viime kerrasta on ollut vähän aikaa. Ajattelin säännöllisesti alkaa hyppelemään sillä, kyllähän sekin tavallaan liikuntaa on, kun saa hien pintaan ja pulssin nousemaan.

Kohtasin uuden ongelman; kummityttöni täyttää kaksi vuotta 27 pv marraskuuta, enkä saa päähäni mitä hänelle hankkisin. Ehdoteltuani pätkälle kaikkea mahdollista nukesta kirjaan, vastaus oli aina "ei". Tosin hänellä ei tainnut olla hajuakaan, miksi kummitäti häntä jatkuvilla kysymyksillä häiritsi . Kaipa se joku leipomimssetti voisi olla tai jotain??Argh!

 

Tänään tuli syötyä:

2 lasia rasvatonta maitoa

1 rasvaton mansikka jogurtti

1 appelsiini

1 broilerin koipipala+ klöntti riisiä

1 lasillinen mehua

2 leipää kalkkunaleikkeleellä

torstai, 12. marraskuu 2009

15. päivä

Haa, olen vahvempi kuin luulinkaan! Tänään hoksasin,etten ole repsahtanut syömään hyvällisiä, vaikka hoikka ukkelini joka päivä jotain ostaa. Sipsejä, suklaakeksejä, kaiken näköistä nannaa ukkeli nautiskelee samalla kun itse kuorin banaania tai syön appelsiinia. Ei ole tullut mieli vaikka toinen on oikein sanonut että ota nyt ees yksi, yksi vaan. Voi kuinka toivon että minullakin olisi niin hyvät geenit, etten lihoisi vaikka söisin mitä hyvää. Tosin kolesteroli varmaan nousisi siinäkin tapauksessa.

Tämän päiväinen lenkki rajoittui vain puoleen tuntiin, koska ukkelin mielestä ilma oli ihan liian kylmä. Itselläni on vähän enemmän massaa niin minusta ilma ei ollut kuin vähän kirpaisa ja tuuli viileähkö, mutta suostuin palaamaan kotiin ennen kuin lähdöstä oli kulunut tunti. Mitäs sitä toista palelluttamaan,mutta ensi kerralla jos sama tapahtuu, jatkan yksinäni toiset puoli tuntia.

Koulusta jos mainitsen, vaihdan työssäharjoittelupaikkaa. Syynä on, että edellisestä harjoittelupaikasta soitettiin tarjoten mahdollisuutta palkalliseen harjoitteluun ja eihän opiskelija sellaisesta voi kieltäytyä! Muutenkin saa venyttää joka ainoaa penniä, jonka vain hyppysiinsä saa. Tämäkin laihdutukseni maksaa enemmän kuin normaali ruokavalioni, koska vaihtoehdot, joita nyt syön, ovat kalliimpia tuotteita(vain vähän tosin) niin kalliimmaksi käy kuin ennen.

En osaa yhtään sanoa, olenko hiukkaakaan laihtunut, toivossa on tosin hyvä elää. Punnitsen itseni vasta viimeinen päivä marraskuuta, tarvitsee tsempata siihen saakka.

 

Tänään tuli syötyä:

2 lasillista rasvatonta maitoa

2 palaa vaaleaa leipää vähärasvaisella leikkeleellä

1 banaani

1 appelsiini

1 broilerin koipipala

2 perunaa

1 lasillinen mehua