Tänään on se päivä. Siis SE päivä, kun otan kunnolla itseäni niskasta kiinni. Kuluneen kolmen vuoden aikana painoa on kertynyt 72kg:sta 90kg:oon. 18kg!  Laihdutusta ovat haitanneet molemmat polvilumpioni, jotka menevät sijoiltaan ja plumpsahtavat takaisin paikoilleen. Hyvin kivuliasta, saanen sanoa. Juoksu ja hölkkäys ovat täysin kiellettyjä, uinti suositeltavaa.

Noin viikko sitten vasen polveni napsahti ja alkoi särkeä. Terveydenhoitajalta tuli huomautus; " Kun sinä oot noin lihava niin sun nivelet kärsii". Kuinka ihanan rohkaisevasti sanottu. Poistuessani vastaanotolta kourassani lepäsi lähete verikokeisiin; tervis halusi ottaa selville kolesteroliarvoni. Polveeni sain heppoisen tuen ja jäimme terviksen kanssa odottelemaan josko polvi itsestään paranisi.

Motivaatiotani lisää elokuinen vaateoperaatio; minun oli määrä hankkia itselleni hame avomieheni äidin häihin. Kiersimme äitini kanssa Porin, Rauman ja Turun KAIKKI (tai ainakin siltä tuntui) vaatekaupat eikä YKSIKÄÄN hame mahtunut kiinni yläselästä. Tämä masensi täysin, miten ihmeessä minuakin isommilla ihmisillä oli hameet päällä, mutta minulle ei mahtunut mikään?!

Aion päättää siis näin: Ensi vuoden huhtikuuhun mennessä olen 72 kg painava!Tai siis, kevyt. Suunnitelmissa olisi aloittaa runsaan veden juominen, uinnin harrastamisen ja pyöräilyn jatkaminen. Myös viiikottaiset haravoinnit äitini luona voidaan laskea liikunnaksi. Karkit jäävät vähemmälle, mutta eivät kuole sukupuuttoon talossamme! Haluan saada mahdollisuuden tuntea oloni naiselliseksi ja kehdata ottaa paitani pois avomieheni edessä ilman vatsan peittelemistä! Ongelmana on, miten polveni reagoi. Sen näyttää vain aika.